Sillä se lähtee millä on tullutkin

Keskiviikkona lihaskipu tuntui tiistain pomppimisen jälkeen melko maltilliselta, joten buukattiin Marian kanssa torstaille uusi tunti. Noh, ei ehkä ollut kaikkein viisainta, koska torstaiaamuna se lihaskipu vasta iski tajuntaan - tai siis reisiin. Voi hitto, ajattelin että nyt on huono idea. Maria vielä aamulla usutti perumaan jos haluan, mutta sen verran sisua minustakin löytyy ettei vain voinut. 

Luojalle työnantajalle kiitos liukuvasta työajasta, joten lähdin töihin myöhäisemmällä junalla ettei koirien yksinoloaika tulisi liian pitkäksi. Herätyskello soitti kylläkin tavalliseen aikaan, joten ehdin tehdä pidemmän aamulenkin ja syödä kunnon aamupalan edellisiltana aloitetun true crimen samalla loppuun katsoen. No, ainahan se (ainakin minulle) käy niin, että kun on vähän löysempi aikataulu, tulee hirmuinen kiire. Ei muuta kun laukku olalle, jumppakassi toiselle olalle ja menoksi. Hississä tajusin, että eväät jäi. Vittu. Mervin antibiootti jäi antamatta. Toinen vittu. Mutta koska tosiaan olin sekuntiaikataululla liikenteessä, ei voinut ajaa hissillä alas, sieltä sitten takaisin ylös, napata eväät ja Merkalle nappi kurkkuun ja takaisin, siinä vaiheessa bussi olisi jo ollut mennyt ja sitä myötä sitten junakin.

No, vitutti ja ärsytti ja sitten iski pakkoajatus, että minulta ihan varmasti jäi kaasuhella päälle. Yritin järjen äänellä perustella itselleni, että näin ei vain käynyt, koska keitin teen heti herättyäni, ja jossain vaiheessa olisin huomannut siinä pyöriessäni että joko liekki humisee tai kaasu sihisee. Mutta kun tuo ajatus on iskeytynyt päähän, ei siinä järki paljon paina. Olen useasti joutunut palaamaan kotiin (pisimmillään Hannoverista Hampuriin) vain todetakseni että levy ei ole päällä. Jostain ahdistuksesta kumpuava pakkoajatus tuokin, ystäväni Elina, jonka kanssa Suomessa asuessani reissattiin paljon, oppikin tarpeeksi monta kertaa kun oli joutunut takaisin kääntymään, kysymään ennen lähtöä, että voinko tarkastaa sen hellan.

Töissä oli rauhallinen päivä lukuun ottamatta yhtä ei-edes-asiakasta, joka oli päättänyt ruveta asiakkaaksi, vaikka se oli minun mielestäni erittäin huono idea. Sen enempää yksityiskohtiin menemättä kyseessä oli ihminen, jolle sai vääntää samat asiat rautalangasta ihan vitun monta kertaa eikä silti meinannut mennä perille. Ymmärrän kyllä että IT-juttuja on vaikea yrittää selkeästi selittää ihmiselle, jolla ei ole harmaansinistä aavistustakaan asiasta, mutta intoa ja epärealistisia visioita senkin edestä, mutta voisikohan noita asioita sitten ulkoistaa vaikka... Vaihdettiin päivän aikana noin tusina sähköposteja, ja kun ajattelee, että aamulla ensimmäisen postin aloitin kertomalla, ettei meidän palvelut oikein vastaa hänen tarpeitaan... Jos ukko olisi uskonut fiksumpaansa, olisi säästynyt molempien osapuolten aikaa ja hermoja.

Lyhykäisyydessään ja vertauskuvallisesti asiaa voisi verrata vaikka siihen, että Pena, 68 vuotta, sokerijuurikasviljelijä ja maatalouskoneyrittäjä Hirvensalmelta, soittaa A-lehtien tilaajapalveluun ja kertoo toiveistaan tilata lehti, joka on a) sanomalehtiformaatissa; b) ilmestyy päivittäin; c) sisältää jotain juurikas- ja traktorijuttuja ja onkin nyt sitten päättänyt tilata Demin. Ja yritä siinä nyt sitten selittää, että muuten hyvä mutta Demi on a) aikakauslehti; b) ilmestyy 10 kertaa vuodessa c) Pena-setä tarvisi ehkä teinityttö-pena-teinityttö-sanakirjan ymmärtääkseen niitä juttuja, jotka eivät taatusti käsittele maataloutta. Yritä siinä nyt sitten kiertoilmauksin selittää, että ei tule kuin itkua ja hammasten kiristystä jos sitoudut minimissään vuodeksi tilaukseen, joka tulee olemaan pettymys. Ja kun minun niin teki mieli ihan nimeltä mainita joku ukkelille paremmin sopivan tuotteen nimi, mutta eipä tuosta ehkä olisi pomo päähän silitellyt. Noh, perjantaina ei enää tästä potentiaalisesta asiakkaasta enää mitään kuulunut, joten uskon ja toivon että homma on tällä taputeltu. Koska jos tuosta olisi asiakkaan saanut, niin joka päivähän se olisi tullut linjoja pitkin kun Demin testissä on vain jotain huulikiiltoja eikä uusimpia puimurimalleja. Jotta näin.

Meillä on työpaikan vieressä semmoinen minipieni elintarvikeputiikki ja kipaisin sitten sinne toiveissani saada edes jotain pientä purtavaa, etten kuole sinne pomppimiseen, mutta eihän siellä voinut kortilla maksaa ja ne minun hiluseni olivat menneet siihen edellispäivän tuikitarpeettomaan matkalippuun. Ja siellä kuntosalin respassa sitten minun varaustani ei löytynytkään... Olin kyllä netistä varannut tunnin, mutten varmistanut varausta ja pääsin sitten sivupenkille istumaan ja odottelemaan olisiko joku vaikka perunnut tunnin omalta osaltaan että mahtuisin tilalle. No, kerrankin kävi tuuri ja näin tosiaan oli päässyt käymään joten mahduin tunnille. Enkä edes kuollut, yllättävän hyvin jaksoin, näin kyllä että naista lakosi sivuilta ja edestä mutta minä jakosin rutistaa lopun lihaskunto-osuuden vatsatkin loppuun asti, vaikka siis tunnen olevani aivan rapakunnossa.

Ja kivahan se kotona olikin, ettei tarvinnut ruveta ruokaakaan laittamaan, sen kun tunki ne kotiin jääneet eväät mikroon. Jotta ihan hyvä loppu melko huonosti alkaneelle päivälle. No joo, ei ehkä ihan gourmeelta näytä, vähän tuommoista jämäruokaa: cous-cousta, punaisia linssejä (mössöksi keitettynä), pinaattia, sipulia, tomaattia, paprikaa... Hyvää kuitenkin.