Parasta viikossa on, että se loppuu

Perjantai oli onneksi töissä suht rauhallinen päivä. Minun oli tarkoitus lähteä entisten työkavereiden kanssa viihteelle, mutta kävikin sitten niin, että töistä tullessa kävin nopsasti pissattamassa koirat, minkä jälkeen ajattelin ihan vain hetkeksi pistää levyksi sängylle ja kuunnella vähän Puhelinlankoja (joo, joku voisi ajatella että onpa mummomaista hommaa, perjantai-ilta ja vanhemman väen puhelintoivekonsertti, mutta niille jotka noin ajattelevat voin kertoa, että olen enemmän tai vähemmän aktiivisesti kuunnellut Puhelinlankoja nuoresta tyttösestä asti). Magneetin lailla sitten selkä jämähti patjaan enkä siitä sitten enää mihinkään lähtenyt. Näin sitä aina (tai ainakin tosi usein) käy. Ja jotenkin pelotti edellisen viikonlopun kauhujen jälkeen, että jos muutaman viinilasillisen (oli tarkoitus mennä semmoiseen viinikellariin) jälkeen sitten lauantai menee ihan harakoille. En edes ruokaa laittanut sen enempää kuin että tyrkkäsin ranut uuniin ja ihan kiltisti ennen puolta yötä Höyhensaarille.

Frau Hu'ta ramasee

Aamulla heräsin ja totesin että on jo valoisaa, ja että pissalle pitäisi mennä. Ja punnitsin mielessäni että jos se kello kohta soittaa sitten enkä enää ehdi uudelleen nukahtaa ja että väsyttää hirveästi, että en uskalla kelloa katsoa. No, katsoin kuitenkin ja ensimmäinen reaktio oli, että santo cielo, 7:15, juna lähti 2 minuuttia sitten!!!! Miksei kello ole soinut?!!! Ja hetken päästä tajunnan läpäisi ihana ajatus, lauantai... Koska nyt olin jo hereillä, pissatin koirat pikaisesti ja nukuin yhteentoista asti. Ja heräsin onnekseni ilman päänsärkyä.

En tiedä uskaltaako näitä syödä

Vähän puolilla tehoilla meni tosin tämäkin päivä; vähän siivoilin, paljon roikuin netissä, tein koirille mani- ja pedikyyrit plus harjasin ne (ja mietin että pitäisi pestäkin), sitten heitettiin pitkä lenkki karstilla, kyllä hiki virtasi vaikkei kovin lämminkään ollut. Sen jälkeen oli tarkoitus ottaa pikainen suihku ja lähteä isolle kirkolle vähän kauppoihin pyörimään, mutta se sitten jäi. Laitoin kyllä itseni ihan valmiiksi ja kaikkea, mutta sitten muru soitti videopuhelun, pääsin virtuaaliselle kiertokäynnille Fiuggille, kun ei tänä vuonna ollut kunnon kesälomaa enkä siis näin ollen sinne unlmieni Italiaan nyt päässytkään. Sen jälkeen huomasinkin, että nyt jos lähden, ei enää kulje busseja takaisin, vaan olisin viikon ruokaostosten (plus kissanhiekan) kanssa joutunut kiipeämään Aataminlaakson pohjalta tänne ylärinteelle. Ei innostanut. Ei sitten ollenkaan. Joten otin pikku pikku Seatini ja porhalsin tuohon lähikauppaan. Koko ajan peläten että bensa loppuu, tuossa kun ei bensamittari toimi ja mun muistini mukaan tankki taitaa olla jo aika tyhjä. Onneksi tuolla kotterolla on se paha (tässä tapauksessa kätevä) tapa sammahdella alvariinsa kun bensa on loppumassa, joten ensimmäisestä sammahduksesta tietää, että nyt pitää suunnata bensikselle, ettei se ihan suoriltaan tien poskeen jätä.

Parvekenäkymä voisi toki olla inspiroivampikin

Nyt kello on 11 ja pitäisi vielä ruokkia elukat ja käyttää koirat ulkona. Istuskelen partsilla ja nautin puolukkasiideriä. Pitäisi olla järkevä ja mennä kohta puoliin unten maille, ettei unirytmi liikaa sekoitu, se on ihan myrkkyä minulle kun muutenkin kärsin unettomuudesta. Mutta olisi ihanaa istuskella tässä vielä tovi ja soitella kitaraa. Taitaa kuitenkin järki voittaa tällä kertaa.